Populaarissa kirjallisuudessa on korostettu liikaa nonverbaalisen merkitystä kommunikaation kokonaisuudessa.

Tutkimuksessa on pyritty eri tavoin selvittämään kielellisen ja ei-kielellisen viestinnän eroja ja niiden välistä suhdetta. Alan kirjallisuudessa pidetään melkeinpä itsestäänselvyytenä, että viestinnästä suurin osa tapahtuu nonverbaalisten kanavien kautta. Tällainen yksiviivainen oletus ei-kielellisen viestinnän merkityksestä on kuitenkin viime aikoina kyseenalaistettu. Niinpä vaikka nonverbaaliset viestit ovat tärkeä osa kaikkea kommunikointia, niitä tulisi aina tarkastella osana henkilön kokonaisviestintää ja viestintätilannetta, kontekstia.

Kielellisen ja ei-kielellisen viestinnän välistä suhdetta voidaan tarkastella ainakin seuraavista eri näkökulmista:

• Ei-kielellinen voi täydentää puhuttua tai sen avulla voidaan yrittää havainnollistaa asiaa tai lisätä sanomaan nyansseja (”Matti pudisteli epäuskoisesti päätään”). Kyse voi olla myös sanotun toistamisesta jonkin ei-kielellisen avulla (”Matti sanoi ’antaa mennä’ ja huitaisi samalla kädellään”).
• Äänenkäytön tai eleiden avulla voi painottaa tai alleviivata sanottua (”Matti löi nyrkkiä pöytään”).
• Nonverbaalinen voi olla myös vaihtoehtoinen tapa ilmaista jokin asia – käytetään eleitä sanojen sijasta (”Matti näytti ok-merkkiä kädellään”).
• Nonverbaalisen avulla voidaan pyrkiä myös kontrolloimaan kielellisesti ilmaistun virtaa. Esimerkiksi huulten mutristaminen tai eteenpäin nojaaminen voi olla yritys kertoa toiselle, että on sinun vuorosi puhua. Toisaalta esimeriksi kättä kohottamalla yrität estää muita keskeyttämästä omaa puhettasi.
• Viimein nonverbaaliset viestit voivat olla ristiriitaisia puhutun kanssa. Tällaisen ristiriidan tuottaminen voi olla tietoista: esimerkiksi puhuja vihjaakin eleillään, ettei puhu ihan totta. Kuitenkin tutkijoiden kiinnostus tällaisiin ristiriitaisiin viesteihin on liittynyt siihen olettamukseen, että ihmiset eivät kykene kovin hyvin hallitsemaan ruumiinkieltään ja tämän kautta ihmisten todelliset ajatukset ja tunteet ”vuotavat” esille.

Tämä ristiriitahypoteesi onkin tuottanut paljon tutkimusta ja saanut palstatilaa alan kirjallisuudessa, mutta myös tämän olettamuksen merkitystä on viime aikoina kyseenalaistettu. Nimittäin jos henkilö viestii ristiriitaisesti, kyse on usein muustakin kuin kielellisen ja ei-kielellisen ilmaisun erosta. Kaikessa kommunikaatiossa tietty johdonmukaisuus ja konsistenssi ovat tärkeitä. Epäjohdonmukaisuus saakin epäilemään henkilön luotettavuutta, uskottavuutta ja motiiveja. Olennaista on ymmärtää, mikä jossain tilanteessa laukaisee ihmisten epäilyn toisen luotettavuudesta. ”Valheenpaljastussignaalien” metsästäminen toisen ruumiinkielestä ei välttämättä ole se keino, mikä toimii arkielämän tilanteissa.